Pragma Helsinki

Pragma Helsinki syntyi tarpeesta luoda kestäviä toimintamalleja yhdessä taiteilijoiden kanssa. Autamme asiakkaitamme toteuttamaan ammatilliset unelmansa kulkemalla heidän rinnallaan tarpeiden tunnistamisesta aina raportointiin saakka. Meillä on näkemys siitä, kuinka taiteilija saavuttaa visionsa ja tavoitteensa tehokkaasti, taiteellisesta sisällöstä tinkimättä. Taiteilija saa meistä pragmalaisista itselleen ammattitaitoisen kumppanin, jonka käsiin luottaa niin tuotannolliset, hallinnolliset kuin myynnillisetkin tehtävänsä.

Pragma Helsingin ensihetkistä saakka, oli selvää, että meille kaikille tuottajille on tärkeää tunnistaa yhteiset arvomme ja nojata päätöksissämme niihin. Arvokeskusteluissa nousi toistuvasti esiin seuraavat sanat: kumppanuus, ammattimaisuus, avoimuus, inhimillisyys ja luotettavuus. Näiden arvojen varaan olemme rakentaneet Pragman toiminnan ja haluamme viestiä niitä kaikessa tekemisessämme. Nyt ja tulevaisuudessa. 

Pragma Helsinki on syntynyt Tanssin ja Sirkuksen tiedotuskeskusten kaksivuotisesta kehittämishankkeesta. Hanketta tuki opetus- ja kulttuuriministeriö.


Nea Granlund

Nea on kokenut tapahtumatuotantojen, myynnin ja esittävän taiteen ammatilainen. Pragmassa hän vastaa myynnistä niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Tanssin ja sirkuksen lisäksi, hänen sydämensä sykkii erityisesti rescue-koirille, flamencolle, suurkaupungeille ja salmiakille. Jos törmäät Neaan, muista moikata – Nea on superverkostoituja!

Salla Kurronen

Salla on kulttuurituottaja (AMK), joka on erikoistunut esittävän taiteen, kaupunkitapahtumien ja festivaalien tuottamiseen vapaalla kentällä sekä erilaisissa kulttuuri- ja taideorganisaatioissa. Työkokemus niin Baltic Circle -festivaalin tuotantopäällikkönä, Helsingin juhlaviikkojen tuotantotiimissä kuin useiden esittävän taiteen ryhmien kanssa on tehnyt Sallasta tuotannon ammattilaisen, joka vie projektin kuin projektin alusta loppuun päämärätietoisesti.

Sanja Kulomaa

Sanja on kulttuurituottaja, jolla on kokemusta niin nykytanssin kuin oopperan ja teatterinkin maailmasta. Ennen kulttuurialalle siirtymistä Sanja työskenteli pankissa, mistä on ollut paljon hyötyä myös esittävän taiteen pariin siirtyessä. Tämä tyyppi rakastaa hyvää kahvia ja voisi puhua siitä tuntikausia, jonka lisäksi uiminen ja jooga saavat hänet innostumaan. Itseään wannabe-hipiksi kutsuva Sanja vastaa Pragmassa markkinoinnista ja viestinnästä sekä tuotannoista.


Taiteilijoiden ajatuksia työstämme

On ilo tehdä yhteistyötä Pragman kanssa. Erittäin mukava, tehokkaalta tuntuva ja dynaaminen työyhteisö. Pragma tarjoaa joustavat ja kattavat palvelut kohtuuhinnoin ja pitkäjänteisesti.

Olli Vuorinen, Cie Nuua

Companyn kansainvälistä vientiä ja toiminnan kehittämistä tukeva yhteistyö Pragma Helsingin kanssa mahdollistaa meille syventymisen uusiin taiteellisiin prosesseihin.

Mimosa Lindahl ja Arto-Oskar Reunanen, MimoArt Company